lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hidastusta ulkoruokintaan



Rippekin sai tänään viimein oman verkkonsa heinäkaukaloon. On se ollut jo pitkään mielessä, että pitäisi laittaa. Se hidastaa kuitenkin syömistä ja tasaa verensokeripiikkejä kätevästi, kun heinää saa syötyä hitaammin. Ja ainakin viimekesän kokemuksella koko poni oli paljon rauhallisempi ja tyytyväisempi verkkoruokinnalla.

On vain pitänyt vähän selvitellä ja miettiä, että mikä viritelmä olisi järkevin. Tallin muilla hevosilla on laatikoissaan verkot, jotka on viritety nippusiteillä kiinni ja yhdellä sivulla palohakaset täyttöä varten, mutta hevosen pääsevät syömään jonkin verran sieltä väleistä.

Ripen kohdalla päädyttiin lopulta taittamaan kuormaverkko kahtia, punoin siitä paalinnarun avulla pussin. Pussi kiinnitettiin alapäästä nippusiteillä laatikon pohjaan kiinni ja toinen reuna laatikon vastakkaiseen yläreunaan. Sen punoin kuminauhalla metallikehikkoon, jotta siitä sai tiiviin ja tukevan. Sitten vain pari palohakaa, jolla pussin suun saa suljettua. Helppo täyttää ja nopea käyttää, eikä mahdollisuutta syödä väleistä. Pussista tuli vaan hiukan liian leveä ja loppuosa verkosta piti solmia reunaan kiinni. Siltikin olin yllättävän tyytyväinen lopputulokseen. 








Rakennelmaa kasatessa Rippe pyöri ympärillä silmät lautasen kokoisina hyperventiloiden. Oli sitten pakko vielä illalla nähdä, miten homma toimii ja viskasin verkon alle heinää. Aikansa härveliä tuijoteltuaan Rippe uskalsi tulla katsomaan ja alkoi sitten nyppimään heiniä, kun vanha tekijä. Sillä on niin siisti tapa syödä verkosta. 


Jos ilmat tästä vähän lämpenevät ja sateet väistyvät, niin hevosten olisi tarkoitus jäädä tarhailemaan yötäpäivää. Se on varmasti heppojenkin mieleen, niin ei tarvitse kököttää sisällä. 
Rippe on tehnyt myös melko täydellisen syömälakon, mitä tulee greenlineen ja kivennäisiin. Se suostuu syömään ainoastaan cushing-yrttinsä ja chiansa kauran seassa, muut se jättää syömättä. Nyt parina päivänä olen saanut sen pitkin hampain syömään puuronsa, kun pidän kuppia sen naaman edessä kunnes kuppi tyhjenee. Ihmeellistä, miten voi poni olla nirso!

Olen kärsinyt kovista päänsäryistä kolarin jälkeen ja niskoja on hoidettu fysioterapeutin avulla jo moneen otteeseen. Ratsastus ikävästi laukaisee päänsärkyä ja huimausta. Toivottavasti tilanne ajan kanssa korjaantuu, kunhan niska saa toipua kokonaan vammoistaan. Tällä viikolla tilanne on ollut taas paljon huonompi. Todella tylsää.

Huomenna kuitenkin lähdetään pitkälle vappumaastolle!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Historian havinaa kavioiden kanssa

Meidän edellinen kengittäjä lähetti mulle Facebookissa kauhistuttavia kuvia reilun vuoden takaa. Siinä se nyt on. Silloin julkaisematta jäänyt kauheus kokonaisuudessaan. On tässä vähän töitä tehtykin.






sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Uudet kengät ja uusi maisemia maastossa



Alunperin viikonloppuna oli tarkoitus  jumpata kentällä, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat ja löysin itseni tutkimasta uusia maastolenkkeä perjantaina ja sunnuntaina.

Lauantaina saatiin viimein kengittäjä paikalle. Alunperin kengittäjän piti tulla jo maanantaina, mutta hän sairastui. Säteet olivat kuulemma nyt hyvät, varvas sensijaan päässyt venymään (edellisestä kengityksestä vajaa 6vkoa) ja syy löytyy luultavasti siitä talvisesti kiputilasta. Jotain siellä martokaviossa on käynyt. Mutta nyt on taas kaviot oikaistu. 4-5 viikon päästä sitten seuraavan katsastus, ettei pääse pahaksi. Rippe sai kokoa isomman kengänkin eteen, jotta mahdollinen varpaan venyminen ei käännä kantoja alle. 






 
Meidän tallilla on tosi kivat maastot. paljon pehmeitä ja hyviä reittejä ja pitkiä suoria. Selvittelin vähän, että missä saa liikkua ja senmukaan lähdettiin sitten uusille reiteille. Ponilla oli jännää, mutta tuntui tykkäävän, kun ei ole niin yksitoikkoista aina.
Ja askel kulki yllättäen nyt paremmin, kun varpaalta on otettu ylimääräiset pois. Takominen loppui myös kokonaan.

Kengittäjän käynti tarkoitti myös sitä, että lääkitys on eilen nostettu 1/4 ja ainakin tänään poni oli ihan tukevasti omilla jaloillaan. 
 



Ripellä on ollut mahan kanssa vähän ongelmia. Se piereskelee vettä ja lantakasat ovat olleet löysiä. Tilanne parani huomattavasti, kun jätin pellavarouheen pois. Tämä on jo toinen hevonen mun omistuksessa, joka voi paremmin ilman pellavaa.

Pellavan poisjätön jälkeen törmäsin ongelmaan, että pelkkä greenlinepuuro ei kelpaa. Lykkäsin sekaan puoli desiä kauranjyviä ja poni nuoli silmät kiiluen koko kupin. Olen huomannut, että kaura on taikasana moneen ongelmaan. Eikä puolesta desistä ole mitään haittaakaan, puolet siitäkin tulee sellaisenaan ulos, kun jyvät ovat puuron seassa. 
 


 
Suurin syy mahan löysyyteen on kuitenkin luultavasti lääkkeessä. Kokeiltu on maitohappobakteerit, psyllium, greenline, pellava.. Nyt otin kuitenkin uudelleen kokeiluun sen chian. Nythän on selkeä ongelma, johon tarvitsen apua. Poni on syönyt nyt muutaman päivän niitä siemeniä ja vielä en uskalla sanoa yhtään mitään.
Oluthiivaakin tilasin, se oli ainakin Taaville suuri pelastus. Tähän ongelmaan vaan tuntuu olevan vaikea löytää ratkaisua jos/kun lääke on siihen syynä.

torstai 21. huhtikuuta 2016

ACTH-arvon mittaamisesta ja luotettavuudesta



Muutama päivä on kulunut siitä, kun kyselin Ripen ACTH-arvoa eläinklinikalta. Sillä hetkellä se tuntui potkulta suoraan palleaan, mutta muutama päivä on tehnyt kummia taistelutarmolle ja onhan tässä taas viisastunutkin netin ihmeellisessä maailmassa.

Blogia lukee moni hevosten sairauksista kiinnostunut, cushinghevosen omistaja ja tänne päädytään usein googlen kautta erilaisilla sairauksia koskevilla hakusanoilla. Mm. seuraavilla hakusanoilla blogiin on viimeaikoina päädytty:

"cushingin tauti hevosella", "hevonen syö omaa lantaansa", "hevosella kalkkeuma", "cushing hevosen silmän", "hevosen löysä uloste","alkava cushing hevosella"


Joten siksi haluan jakaa uusimmat oivallukset ja tiedot ACTH-kokeen arvoista. Ripen arvo ei ehkä sittenkään ole noussut. Yhtä suurella todennäköisyydellä se on ennallaan tai jopa hieman laskenut. ACTH-arvo ei ole mikään kovinkaan luotettava koe pienten heittojen mittaamiseen, arvoon vaikuttaa mm. stressi, kipu, tulehdus ja jännitys. Kaikki elimistön stressitilat nostavat arvoa ylospäin ja syksyisin arvo voi olla koholla terveilläkin hevosilla ja siksi syksylle on omat viitearvonsa. Rippe mm. selkeästi jännitti tälläkertaa pistämistilannetta, mutta se tuskin on juurikaan vaikuttanut arvoon.

ACTH myös erittyy kehoon sykäyksittäin, jolloin on vähän tuurista kiinni mihin kohtaan näyte osuu. Tämän välttämiseksi jotkut eläinlääkärit (ainakin ulkomailla) suosittelevat ottamaan kaksi koetta kymmenen minuutin välein ja sekoittamaan nämä keskenään (tai mittaamaan kummatkin ja laskemaan keskiarvo).
Tästä tehdyn tutkimuksen mukaan arvo voi heitellä kymmenessä minuutissa kymmenen prosenttia (kokeessa oli mukana 34 hevosta, näytteet otettiin kymmenen minuutin välein ja mediaaniero näytteissä oli 10%). Rippe esimerkiksi mahtuu tähän 10% heittoon kevyesti (390 -> 420).
15% testiin osallistuneista hevosista arvo heitteli vielä rajummin. Useimmissa tapauksissa kyseisellä tutkimuksella ei kuitenkaan ollut merkitystä siihen, oliko tulos positiivinen vai negatiivinen.
"NB As ACTH secretion is pulsatile, some vets recommend taking 2 blood samples (10-15 minutes apart) and combining them (or submitting both samples) to increase the sensitivity of the ACTH test.

Liphook tested ACTH samples taken 10 minutes apart from 34 horses.  Most horses didn't have a significant difference between results, and the median difference was 10.6% (the mean intra-assay CV was 5.1%).  However approx. 15% of the horses tested did have a significant variance between test results, although not necessarily the difference between a positive or negative diagnosis."
Teksti on kopioitu täältä, siellä myös taulukko kyseisestä tutkimuksesta

Tämän perusteella arvosta ei kannata tällähetkellä olla niin kovin huolissaan. Koetan nyt jokatapauksessa nostaa lääkitystä (kunhan kengittäjä ensin käy laittamassa ne kaviot, hän tuskin arvostaa horjuvaa ponia). Tavoitteena olisi saada lääke ainakin neljäsosaan, mielummin puolikkaaseen. Lisäksi lääkettä tukemaan Ripelle on tehty oma yrttisekoitus, mutta sen pääsee aloittamaan vasta myöhemmin.

Toukokuun lopulla Ripellä on raspaus ja rokotus, jolloin otetaan siitä taas ACTH ja pieni verenkuva, katsotaan vähän missä mennään. Jos arvo on edelleen yht koholla (olettaen, että lääkemäärä saadaan nostettua), niin sitten mietitään seuraavaa siirtoa. Vaihtoehdot on konsultoida Viikkiä tai antaa asian olla ja seurata vaan ponin vointia.

Tällähetkellä se ainakin voi hyvin ja pirteästi. 

Rakas murheenkryyni

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tulos selvillä

Poni kulkee, mutta niin vaan kulkee verikokeen mukaan ACTH-arvokin. Ylöspäin nimittäin. Ja niinkuin tiedetään, ponin sietokyky lääkkeelle on hyvin rajallinen.


Piti olla hyvin siedetty lääke ja melko yleinen sairaus, johon on hyvä lääkitys. Ja mulla on tietenkin se joukon poikkeus.

Ei tällähetkellä muuta tiedotettavaa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sadepäivän koulujumppa



Tänään sain houkuteltua K:n kuvaamaan minua ja Rippeä kentällä. Halusin nähdä, miltä se näyttää silloin, kun se tuntuu hyvälle. Tietenkin sattui kevään ensimmäinen sadepäivä.. Se teki ratsastuksesta kiireistä ja ponin keskittyminen kärsi. Siihen nähden lopputulos oli ihan hyvä. Se oli sellainen, josta normaalitilanteessa olisin sitten lähtenyt vasta työstämään lisää. Ripelle sopii kunnon alkuverryttelyt laukassa, jotta se saa paikat kunnolla lämpimäksi.




Videoiden muokkaamiseen menee niin tuhottomasti aikaa, että niitä ette ainakaan vielä saa. Muutaman kuvamaistiaisen sensijaan koetin napata. Eihän se meno näytä läheskään samalta videolla edes puolta ajasta, mutta pieniä pilkahduksia ja hyviä hetkiä mukaan mahtuu. 




 
Vastalaukka on ollut harjoituksena meille aivan oivallinen. Se venyttää ponin kupeita ja nostaa selän ylös. Sen tuntee satulaan asti, kun saa ponin ns. läpi ja se alkaa kulkea omalla moottorilla läpi koko rungon. Iso kenttä on myös plussaa, koska silloin Rippe saa ravata tarpeeksi isosti ilman, että tarvitsee kokoajan kääntää kovin jyrkästi. 

Videoista näki myös sen, että voisin ottaa ohjat lyhyemmäksi, jolloin saisin pakkaa vähän enemmän kasaan. Sitä on Ripen kanssa todella vaikea jotenkin hahmottaa, että missä sen pää on. 
 




Oli meillä myös vähän erimielisyyksiä pariinkin otteeseen, toinen liittyi siihen iänikuiseen kakkaongelmaan ja toinen sitten yleiseen tuijotteluun. Ripellähän on tapana alkaa hidastamaan jo kauan ennen, kun se lopulta kakkaa. Ennen sen pysähteli kentän reunoille jatkuvasti, mutta nyt se on saatu aikalailla kitkettyä pois. Nytkin se alkoi hyytyä ja tiesin, mistä se johtuu. Se ei suostunut nostamaan laukkaa ja muuttui ihan kuuroksi. Lopulta hermostuin ja pari kertaa annoin raipasta, kun laukka katkesi kaikesta pyytämisestä huolimatta. Rippe tästä kiukustui ja pukkasi oikein kunnolla. Heh. Mutta sitten se sai tehtyä asiansa ja päästiin jatkamaan hommia paremmalla eteenpäinpyrkimyksellä. 

Tuijottelu on muuten vaan rasittavaa, kun kesken hommien alkaa kuikuilu. Olen koettanut viime aikoina lähinnä ajaa liikettä eteen aina tuijottelun alkaessa. Joskus joudun aika ronskisti nykäisemään ohjasta, kun hienotunteisempi huomauttelu ei auta.



Onneksi kengittäjä tulee huomenna ja saadaan kaviot lyhyemmiksi. Etuset alkavat olla jo valtavan pitkät ja ihan varmasti haittaavat liikettä. Vaihdoin Ripelle D-nivelen kolmipalan sijaan ja se tuntuu olevan hyvä valinta. Suu vaahtoaa ja poni tuntuu tyytyväisemmältä. Samainen kuolain on ollut käytössä kaikilla hevosillani jossain vaiheessa. Elmo siihen aikanaan ihastui ja senjälkeen olen käyttänyt sitä muillakin. 

Eläinlääkäri kävi myös ottamassa perjantaina Ripestä sen kontrolliverikokeen, se ei ollut vielä lauantaina valmistunut. Katsellaan mitä se näyttää. Nyt Rippe on saanut kaksi päivää noin 1/6, eikä ainakaan tänään horjunut. 



Tässä totesin K:lle, että nyt se tuli läpi ja sen voi ilmeestäkin päätellä.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

ei sua minusta voi erottaa, jäät osaksi mieleni maisemaa











Selasin Facebookissa vanhoja kuvia ja saimpas taas kyynelkanavat puhdistettua. Ikävä Taavia kohtaan tuntuu vaan niin loputtomalta. En usko, että sellaista hevosta koskaan enää tapaan matkallani. Niin moni asia on Taavin lähdön jälkeen muuttunut, eikä harrastus tunnu enää samalta.

Olen edelleen vähän katkera, etten saanut pitää Taavia kauempaa ja että asiat lopulta menivät, kuten menivät
.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kevään jumppakuuri

Minua on puraissut jonkinsortin kouluratsastuskärpänen ja poni on saanut tuta sen nahoissaan. On jumpattu kentällä ja hiki on virrannut ponilta. Yllättävän paljoon se poni pystyy, kun sitä vähän komentaa yrittämään. Se on niin mukavuudenhaluinen, ettei oiekin yritä jos tehtävä on yhtään haastavampi. Jäisihän sitä itsekin mielellään omalle mukavuusalueelle. Jotta kehitystä tapahtuisi, on sieltä kuitenkin poistuttava aika-ajoin.



 
Meinasi taas vaan käydä niin, että tulin liian ahneeksi ja harjoittein liian vaikeita juttuja ravissa. Kun vasta on opittu edes jotenkuten ravaamaan, niin pitäisi malttaa mielensä. Poni tuntuu aivan erilaiselle kuin ennen. Se ravaa tasaisemmin, ei huoju ja nytky niin paljon ja tuntuu kumpaankin kierrokseen ihan yhtä hyvälle, selvää puolieroa ei enää ole. Vinous on kuitenkin edelleen suuri ongelma ja siihen meille suositeltiin vastalaukkaa. Eihän Rippe mitään kummallista osaa, mutta laukka sillä on ihan vaivihkaa maastoillessa parantunut. Yhtäkkiä huomasin, että siinähän on säädeltävyyttä ihan toisella tavalla, kun syksyllä.

Näinollen en pitänyt vastalaukkaa edes mahdottomana suorittaa. Joskin tänään totesin, että pitäisi varmaan enemmän harjoitella myös suoraan laukkaamista ihan myötälaukassa. Ja opetella taas istumaan niin, etten kokoajan tee jotain ja puske lisää vauhtia. Antaa hevoselle suorittamisen rauha. 




Ripellä on myös valtavan ärsyttävä tapa jumittaa ja tulla kuuroksi avuille jos kentällä on muita - ihmisiä tai hevosia. Aivan todella rassaavaa. Nytkin räpelsimme aivan kaameita nostoja, joita Rippe itse katkoi jne. 
Vasta toisen hevosen lähdettyä homma alkoi toimia, kuten toivoin ja tehtiin jopa sitä vastalaukkaa. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miteen hyvin se sujui ja nostotkin onnistuivat! Ja ero myötälaukassa ja ravissakin tuntui heti. Nyt olisikin sitten syytä harjoitella ja treenata enemmän laukassa, josko siitä saataisiin raviinkin lisää voimaa ja suoristumista.

Kaviot ovat kasvaneet niin valtavasti, että varasin sille jo kengityken viikon päähän maanantaille, edellisesti kengityksestä on silloin kulunut viisi viikkoa! Saa räpylät kyytiä ja samalla kengittäjä saa katsastaa sitä sädemädän tilannetta. Hyvin ne säteet kuivuivat, mutta edelleen vasen kavio välillä lämpöilee ruununrajasta. Tosin mietin myös, että rasittaako pitkä varvas kavioniveliä ja sitäkautta aiheuttaa lämpöilyä. 

Myös sen kontrolliverikokeen sain sovittua viimein, se on perjantaina. Se kolari ja senjälkeen tullut munuaistulehdus oheisongelmineen on vienyt muutaman edellisen viikon ihan kokonaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa arki taas asettua omiin uomiinsa ja elämä normalisoitua. 




Hokkikausi päätettiin loppuviikosta ja sen kunniaksi alettiin taas miettimään tarhakaverinkin mahdollisuutta. Koetetaan nyt josko Sisu olisi Ripelle tarpeeksi hellä kaveri. Muutaman kerran ensin päästetään pojat hetkeksi yhdessä ulkoimaan ja ehkä ensiviikonloppuna ne voisi sitten kokonaan yhdistää.
Eka yhteinen ulkoiluhetki maastolenkin jälkeen sujui ainakin ihan hyvin. Rippe oli epävarma ja luimisteli, mutta väisti kuitenkin Sisua pyytämättäkin (Sisu ei laittanut korvia luimuun kertaakaan) ja kyllä Rippekin uskalsi aina lähelle heinää syömään. Katsotaan nyt josko tästä jotain kehittyisi. 





maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ontuu, ei onnu



Mitäs tänne kuuluu? Vaihtelevaa. Lauantaina aamulla kävin tallilla ja Rippe ontuikin yllätykseksi ravissa melko voimakkaasti vasemmalle. Kentän pohja oli kyllä koppurainen, joten sillä lienee osuutensa asiaan. Silti olin ihmeissäni. Rippe liikkui kuitenkin todella mielellään ja itse tarjosi ravia, motivaatio oli kohdallaan. Ei kuitenkaan menty enää, kun ontuma tuli ilmi. Oikealle liike oli puhdasta.







Annoin ponille Metacamia varmuudeksi ja jynssäsin ne säteen Hexocililla oikein kunnolla. Vesiboksiin ponipapparaisen saaminen olikin vähän työn ja tuskan takana. Se tuli ensin puurokupin perässä ihan hyvin, mutta poistui sieltä jossain vaiheessa. Lopulta se sitten sinne tuli takaisin. Olin äreä ja naputtelin narulla kupeisiin uhkailuksi. Ei ollut paras ja kivoin tapa, mutta oikeasti mulla oli kiire. Saatiin asia hoidettua ja kenellekään tuskin jäi traumoja. 





 

Seuraavana päivänä juoksutin ponia kentällä nähdäkseni miten se liikkuu. Hyvin liikkui, ei ontunut tai onnahdellut kertaakaan. Tarhassa sillä oli vasen kavio selkeästi lämpimämpi, kun muut. Se on myös myös pahin kavio, mitä tulee sädemätään ja se todellakin voi aiheuttaa lämpöä ja pulssien tuntumista.. Tai voisiko olla mustelma? Tietysti pelkäsin myös kaviokuumetta, muttamutta... Tein lyhyen otannan kuudella muullakin hevosella, osalla oli kaviot lämpimät ja neljällä tuntui myös pulssi. Joten mitään kovin selviä johtopäätöksiä ei voi vedellä suuntaan tai toiseen. Minusta tuntuu, että lämpimät kelit ovat lisänneet pulssien tuntumista.
Käytiin taas vesiboksissa ja nyt se sujui jo paremmin. Pesariin päästiin ilman suurempaa draamaa, kun laitoin narun turvan ympäri, laitoin painetta ja poistin heti, kun tuli askelkin eteen. Lopulta poni käveli itse vesiboksiin ja alistui kohtaloonsa. Ei yrittänyt karata ja saatiin jalat hoidettua.
Annoin Metacamia puolikkaan annoksen.




 

Tänään käytiin maastossa. Ei merkittäviä lämpömuutoksia kavioiden välillä. Poni liikkui hyvin ja mielellään. Olin ajatellut pelkkää kävelyä, mutta poni oli eri mieltä.. Kävin maastolenkin jälkeen kokeilemaan pari kiekkaa kentällä - ei ontumista. Kaviot viilenivät liikunnalla (!!). Tänään ei käyty pesarissa, mutta tiputtelin Hexocilia uurteisiin. Ne on kuivuneet aivan valtavan hyvin ja mikä parasta - meillä on jo kuivat hiekkatarhat hevosilla! Se on sädemädästä kärsivän hevosenomistajalle suuri helpotus. Jatkoin vielä metacamia puolikkaalla annoksella. 


Katsellaan, seuraillaan.. Seisomaan en kovin mielelläni jätä jos vaan jalat alla kantavat.




Suoristelu ja jumppaus on muuten tuottanut aivan selvää tulosta. Maastossakin eron huomaa, poni ravaa suorempana ja kevennys tuntuu samalle riippumatta siitä, kummalle jalalle kevennän (ennen siinä on ollut eroa, jota pidin pelkästään omana ongelmanani). Lisäksi Penaponi-blogin Sanna pohti, että johtuisiko vinous ainakin osittain siitä ettei jalat mahdu rungon alle ja itsekin olin samaa mieltä. bingo! Nyt suorana juostessaan poni takoo aivan valtavasti, kun vauhti on reippaampi! Tästä pitää jutella kengittäjän kanssa seuraavalla kerralla.