perjantai 28. helmikuuta 2014

hevoskokoinen ruisku

Tässä on se eilen mietitty ja tänään hankittu ruisku suun huuhtelemiseksi:




 

Koska meillä ei ole näin talvi- ja pakkasaikaan mahdollisuutta letkuun ja kesälläkin letkusta tuleva vesi on jääkylmää (saattapi vihloa, luki jossain ja sanoohan sen järkikin), niin päädyttiin sitten miettimään toista ratkaisua.
Kiitos autoista paljon tietävälle K:lle, hän osasi melkein heti keksiä vastineen klinikan jättiruiskulle (jolla he suuta huuhtovat). Ruisku on nimeltään öljyn imupumppu. Pienillä muutoksilla siitä tuli ihan sopiva käyttötarkoitukseen, jossain vaiheessa K lupasi vielä muokata sitä paremmaksi. Sillä ehdolla, että testaan ensin toimivuuden.

Tallilla olikin heinätalkoot, kun haettiin naapurista parisataa paalia pikkupaaleja hepoille. Sen urakan jälkeen autoin tallin siivouksessa ja sitten siivosin pihaton. Täytettiin myös pihaton verkot ja lisäksi hevoset saivat kuormansiirrossa tulleet irtoheinät syötäväkseen. 




 

En jaksanut enää lähteä ratsastamaan, mutta otin Taavin tutustumaan uuteen vekottimeen. Tein toiseen ämpäriin vähän melassivettä, jotta ensimmäinen kokemus olisi mahdollisimman positiivinen. Taavi suhtautui asiaan pienellä epävarmuudella, mutta antoi työntää letkun suuhun ja ruiskuttaa vedetkin. Saatiin siis hyvin suu huuhdottua. Yhden kerran Taavi vähän säikähti, kun ruutassa olikin vähän ilmaa ja se päästi ikävän äänen. Mutta siitäkin selvittiin.
Ainut ongelma yksin toimiessa on ruutan suuruus ja pään löysähkö letku. Taavi saa sen ujutettua suusta pois tai se tippuu välillä myös vahingossa. Jos taas pidän toisella kädellä letkusta, en yllä enää painamaan mäntää. Noh, nyt se onnistui hyvin, kun on rauhallinen hevonen. Letku suuhun, pidän toisella kädellä siitä kiinni ja painan mäntää alaspäin vartalon voimalla. Ihan hyvin ekaksi kerraksi, eli eiköhän onnistu jatkossakin. :) Tarkoitus on jossain vaiheessa vaihtaa päähän metallista tehty suuosa tai jäykempi letku.

Operaation jälkeen harjailin Taavia vielä jonkin aikaa ja sitten palautin ulkoilemaan.






Cushingista on taas tullut luettua tänään jonkin verran ja alan olla ell kanssa samaa mieltä, että Taavi voi hyvinkin olla Cushing-potilas. Vai pitääkö puhua PPID:stä?
Taavilta tosin puuttuu se tyypillisin oire eli karvanlaadun muutokset ja huono karvanvaihto. Mutta sen esiintyvyys taisi olla 50-80% sairastuneista.

Muuten Taavi täyttää aika monta oirelistan kohtaa:

Tyypillisimmät oireet:

  • Voimakas karvankasvu jossa karva usein kihara
  • Painon menetystä
  • Heikko suorituskyky
  • Lihaskato (tämä tosin tällehetkellä kurissa, mutta yksi syy, miksi alunperin alettiin epäillä!)
  • Epänormaalia rasvan kertymää
  • Kaviokuumeita voinut esiintyä
  • Lisääntynyttä juomista ja virtsaamista
  • Lisääntynyttä hikoilua
  • Hengityksellä puuskuttamista
  • Epänormaalit kiimaoireet
  • Toistuvia tulehduksia

Taavin suoristuskyky on melko heikko ja se mitä olen pitkin syksyä ihmetellyt, niin se puuskuttaa lyhyenkin ravipätkän jälkeen välillä hyvin voimakkaasti. Pahimmillaan tämä oli syksyllä, kun se vielä oli aktiivisemmin liikenteessä (eli siis parempikuntoinen), laukka- ja ravipätkän jälkeen se puuskutti niin, että koko hevonen huojui ja palautui siitä erittäin huonosti. Ja tästä unohdin tietenkin klinikalla mainita!

Lihaskadosta ei nyt ole paljon näkyvissä, mutta koko viime talven Taavi oli aika kurjassa kunnossa nimenomaan selän ja pepun lihaksiston osalta. Tähän vaikuttaa se proteiinin määrä, sillä Cushing-hevosella se proteiinien käyttökin on kaiketi vääristynyt jotenkin. Lisäksi sillä on myös pömppömaha, joka myös on yksi oire.

Taavi on aina pissannut minusta epänormaalin paljon. Nyt sitä on toki ollut vaikeampi seurata, kun karsinatallissa, mutta silti Taavi tuntuu pissaavan paljon esim. kengittäessä se pissaa todella usein käytävälle! Ja ratsastuslenkin jälkeen sillä on jo hervoton pissahätä. Aikaisemmin käytin sen aina karsinassa ennen lenkkiä pissalla ja taas lenkin jälkeen se pissasi.

Tuo hikoilu nyt on ollut kokoajan outoa. Ja outoa siitä tekee myös se, että se ei hikoile useinkaan lenkillä ollenkaan, vaan vasta jälkikäteen. Ja esim. vain kupeista. Ell osasi kertoa tämän olevan melko yleistä Cushing-hevosilla.

Toistuvista tulehduksista tuli mieleeni se syksyinen impparikierre, se oli painajainen, joka onneksi saatiin katkeamaan kehäkukan ja kierumataran voimin. Muutenkin minusta Taavilla haavat paranevat melko hitaasti ja tulehtuvat helposti.

Ulkomaisilta sivuilta olen myös lukenut, että cushing-hevosten omistajat ovat raportoineet hevostensa masentuneisuudesta ja agressiivisesta käyttäytymisestä. Ei tietenkään voi sanoa, että kaikki oireet voisi selittää yhdellä taudilla, mutta Taavihan on välillä hapan ja vihainenkin. Lisäksi löysin maininnan suun haavoista!

Kyllä tässä nyt on jännä viikonloppu ja alkuviikko tulossa. Tuloksista saisi soitella aikaisintaan tiistaina iltapäivällä, mutten ole varma kerkeänkö töistä soittamaan, joten saatan soittaa vasta keskiviikkoaamuna.

Taavi söi minusta tänään jo paremmin. Jes! Huomenna lähdetään sitten lenkille, kun ollaan molemmat palauduttu klinikkareissun rasitteista. ;)

torstai 27. helmikuuta 2014

Klinikalta selvitty!



Huhhuijaa! Saatiimpa klinikkareissu tehtyä, vaikka siinä melkein koko päivä vierähtikin. :)
Kerrotaan heti alkuun tulokset:
1. suussa oli sanomista, niinkuin epäilinkin

2. hiekkaa ei ole

Päästiin aamulla hyvin matkaan. Mitä nyt Taavi oli maannut säilöpaalin vieressä ja oli toisesta kupeesta ja jaloista tahman peitossa. Pesin pahimman pois fairy-vedellä, laitoin ohuen vohveliloimen, kuljetussuojat ja hupun tolloineen. Taavi lastautui varmaan noin kahdessa minuutissa.

Oltiin klinikalla ihan hyvissä ajoin, mutta siellä oli vielä edellinen hevonen tutkittavana. Hengailtiin pihalla ja harjailtiin Taavia. Päästiin sitten sisälle odottelemaan, saatiin mennä pehmustettuun huoneeseen. Taavi tosin oli alkuun eri mieltä. :D Hetken mietittyään se meni sinne ihan suosiolla ja seisoskeli ihan rauhassa. Pientä jännitystä tosin oli ilmassa, kun se kokoajan ärsyttävästi nyhjäsi ja koitti nyppiä käsiä. 





Jännittävä, sininen ja pehmustettu huone


Viimein sitten meidän vuoro koitti ja Taavi pääsi pakkopilttuuseen odottelemaan. Se kerkesi pissiäkin ennenkun aloitettiin. Kerroin heti kuulumiset, kerroin, että meillä on mennyt hyvin ja hevonen on ollut hyvä, mutta nyt sille on taas ilmestynyt hikoilua. Ell kehui myös Taavin yleisolemusta parantuneeksi, karvaa erittäin hyväksi ja huomasi myös, että ruoka on tarttunut viimeinkin. Lisäsin siihen sitten, että "liiankin hyvin". ;)

Keskeltä (sään ympäriltä ja lapojen takaa) pitäisi saada kuulemma pois sitä rasvakertymää, mutta mahan koko ei ole ongelma (heinämaha). Sanoi vain, että maltillista, säännöllistä liikuntaa. Oli samaa mieltä, että parempi näin, kun sellainen viime talven kunto, mutta tottakai olisi erityisen hyvä saada painoa vähän putoamaan. Mutta sehän jo tiedettiinkin. Ja toimenpiteisiin on jo ryhdytty. :)

Myös Taavin kaviot saivat maininnan "paljon paremmat". Jes! Polvien kuulumiset käytiin läpi ja päätettiin ottaa se ACTH-näyte. Kysyin myös sitä koetta, mistä näkisi kivennäisten puutostilat, mutta ell oli sitä mieltä ettei sellainen välttämättä ole tarpeen hevosen kunnon huomioonottaen ja sitä varten pitäisi ottaa kaikkein laajin verenkuva ja silti kuulemma se on aika suppea noiden osalta. 






Hampaiden osalta kerroin huomanneeni, että syöminen on ollut vaikeaa ainakin pari viikkoa, ruokaa on alkanut tippua ja Taavi syö ikäänkuin suu osittain auki. Lisäksi sen purentaliike ei ole tasainen.
Ensikatsomalta näytti ihan hyvälle, mutta tarkempi tutkiminen toikin sitten kourallisen vikoja.. Oikealle ylhäällä oli kolmannen poskihampaan kielen puoleinen ientasku tulehtunut, siinä oli oikein kunnon kolo ikenessä. Myös hampaassa näkyi selkeä pyöreä kuluma. Alahampaan reuna on ilmeisesti pureutunut ylähampaaseen ja ikeneen. Lisäksi taaempana oli kielen puolella pari diasteeman alkua, jotka olivat myös tulehtuneet. Eli siis hampaiden välinen rako oli suurentunut ja sinne kertyvä ruoka tulehduttaa ikenen. 


Vasemmalla oli poikittaisia harjanteita ja aaltoimaista purentaa, joka estää normaalin puruliikkeen, jolloin hevonen voi liikuttaa leukaa vain sivuttaissuunnassa.
Nyt purenta on tasoitettu sähköraspilla ja oikealta on otettu purentaa matalammaksi, jottei alahammas pure enää ylös ikeneen. Lisäksi suuta pitäisi huuhtoa päivittäin vedellä! Jos ongelma ei katoa, niin Taavi joutuu antibioottikuurille.

Lisäksi otettiin sitten se hiekkakuva. Kolme kuvaa ja kaikki täysin puhtaita, ei yhtään jyvästä! Hikoilun syy ei siis ollut hiekassa. Nyt vaihtoehtoina on huonon pureskelun aiheuttamat ongelmat ruuan sulamisessa ja sitten cushingin taudin oireilu. Cushing-hevoset kuulemma voivat hikoilla juuri tällätavalla vain kupeista ja kyljistä. Huoh. Testin tulos tulee alkuviikosta, joten sitten ollaan viisaampia. Jos arvo on edelleen koholla, Taavi saa kokeeksi lääkityksen.
Muita syitä hikoilulle ei oikein keksitty. Haavaumatkin voisivat olla mahdollisia, mutta niiden toteaminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi ell oli vähän skeptinen haavojen suhteen, kun Taavi on nyt niin hyvässä lihassa ja syö vapaasti heinää.

Eli siis lopputulema: 

Anamneesi:
Ollut laitumella, jolloin mahaoireet helpottaneet, syksyn mennyt kaikki hyvin, nyt alkanut hikoilemaan kupeista, psyllium pahensi
Status:
Pulskassa kunnossa, karvapeite hyvälaatuinen

Toimenpide:
Hammashoito:
- 108 kielenpuoleinen ientasku
- 109-110 kielenpuoleiset diasteeman alut
- poikittaisia harjanteita, jotka tasattiin
- seuraava hammashuolto 6kk kuluttua
- suun huuhtelu päivittäin
- jos oireilu ei helpota, antibioottikuuri harkintaan

RTG hiekan varalta: hiekkaa ei todettu

ACTH-verinäyte, tuloksia voitte tiedustella ensiviikolla


Taavi ei pysty, ei kykene

 

Takaisinpäin lähteminen ei sitten sujunutkaan niinkuin Strömsössä... Taavi oli järjettömässä kännissä, eikä ollut ollenkaan halukas kiipeämään traileriin. Ja koska sitä ei voinut ruualla houkutella (eikä sitä kiinnostanut, kokeiltiin kyllä), niin se ei hievahtanutkaan. Kokeiltiin työntää ja vetää sekä hinata, laitoin narua turvan ympäri ja vedin,  mutta ei liiku, niin ei liiku.
Minä jo nälkäisenä ja kiukkuisena (koska en tietenkään saanut mitään aamulla syötyä) heitin hanskat tiskiin useampaan otteeseen. Lopulta Taavikin oli jo suhtkoht hereillä, muttei silti aikonut sisään. Kiepautin narun uudelleen sen turvan ympäri ja tälläkertaa oli sen verran tajua pääkopassa, että kun hetkenaikaa pidin reilua painetta, niin herran kapusi kyytiin.
Näköjään ens kerralla otetaan eväät mukaan ja syödään ne silläaikaa, että Taavi herää riittävästi lastausta varten. ;) Ai että meinasin kuolla häpeään, kun me tönötetään siellä juuri sen näköisenä, ettei me edes yritetä saada kopukkaa koppiin. 


Ystävällinen naishenkilökin kävi tarjoamassa apuaan (kun minä istuin kopissa itkua vääntäen), mutta K sanoi, että kyllä me tämä saadaan, että se on vaan niin tujusti rauhoitettu, ettei meinaa mennä. Ja ihan oikeassahan K oli, ei auta painostaa enempää, koska sitten siitä tulee vaan ruumiita. Vaikka jouduinkin sen sitten lopulta hinaamaan sinne pienoista painostusta käyttäen, mutta pakkohan se oli, kun tyyppi vaan tönöttää sillan edessä tekemättä elettäkään siirtyäkseen kopin suuntaan.

Pysähdyttiin sitten kotimatkalla syömään huoltoasemalle ja Taavi odotteli kiltisti sen aikaa kopissa. Sai syödä jo heinääkin kun oli lastaussession aikana herännyt.

Kotona oli niin kiire tarhaan ja pihatolle, että Taavi ei malttanut syödä kun juurekset puuron päältä ja noukkia ruusunmarjat puuron seasta. :) Nyt sitten ruiskuostoksille, että pääsee huuhtomaan suuta...


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ajokuvia, eläinkuvia, poseerauskuvia...



Heli oli tänään meitä kuvailemassa. Aamulla se toivottu aurinkokin paistoi, mutta tallille kerettyämme se oli jo kadonnut harmaan massan taakse. Ihania kuvia Heli onnistui silti ottamaan! Oma suosikki näkyykin ylempänä.

Alkuun muutama kärryn kyydistä otettu kuva, nämä on otettu "kalansilmäobjektiivilla". :) 












Sitten otettiin muutamia poseerauskuvia ja ajokuvia. Valinnanvaikeus oli taas aivan hirveä! Taavi oli ihan mahtava, se on kyllä näissä ajohommissa ihan parhaimmillaan. Jouduin tekemään käännöksiä melko ahtaissakin paikoissa, mutta se ei tuottanut ongelmia. Taavi kuunteli ohjeita hyvin ja toimi niiden mukaan mukisematta, jolloin kärryt sai hyvin ympäri, peruutus-pari askelta sivulle-seis-peruutus-pari askelta sivulle jne. -taktiikalla oikein loistavasti. Joku hermoheikompi yksilö olisi ollut jo ojassa kärryineen.

Tajusin myös viimein kokeilla Taavin siirtämistä raviin ohjien avulla ja toimii! Ohjilla kun heilauttaa pepun päällä, niin Taavi siirtyy raviin huomattavasti nopeammin, kun pelkällä äänellä tai raipalla. Tämä lienee sille siis tuttu apu aikaisemmasta elämästä. :)


1.



2.


3.

4.


5.


6.


7.


8.


9.


10. (tämä myös yksi omista suosikeista, Taavi on niin kaunis!)

11.


12.


Huomatkaa muuten kuvissa, miten Taavin naama on harmaantunut! Sille on tullut valkoiset kulmakarvat! :D Toivottavasti tämä on taas vain yksi välivaihe sen värien kirjossa ja kesäksi naama muuttuu taas ennalleen. Karva alkaa myös pikkuhiljaa näyttää taas melkoisen kapiselle, kun uusi kesäkarva pukkaa alta.

Otettiin vielä lenkin jälkeen yhteiskuvia Helistä ja Taavista, niiden laatu on sitten mitä on, kun allekirjoittanut joutui kameran taakse.. Heh. Mukaan oli eksynyt myös pari hauskaa ysteiskuvaa meistä. 




13.


14.


15.


16.


17.

18.



Ja lopuksi muutama bonusotos, kun muutkin tallin eläimet pääsivät tänään hetkeksi ulkoilemaan. 


minisika Wagner





Tähti ja kilinsä Hippu, ikää kohta 3kk






tiistai 25. helmikuuta 2014

Pojat on poikii



 
 
 
 
Tänään jäin pitkäksi aikaa seurailemaan Timin ja Taavin jähäämistä pihaton oviaukolla. Katselin touhuiluja niin innoissani, että meinasin myöhästyä lupaamaltani äidin kuskaus-reissulta.

Taavin maha oli aika ok. Ei hälyyttävä, muttei ihan priimakaan. Mutta paljon parempi, kun pitkiin aikoihin kuitenkin. Se oli hyväntuulinen ja pirteä. Se mikä eniten hämää, niin Taavi tuntuu reagoivan kupeiden kosketukseen eri tavalla a) harjauspaikalla b) tallissa c) pihatossa.. :D Tallissa reagointi on pienintä ja omenan kanssa lahjomalla se ei aiheuttanut enää mitään luimintaa, veikkaisin siis, että se on taas oppinut reagoimaan kupeiden koskemiseen herkästi luimimalla. Vaikka ne ei sillä hetkellä niin kovin kipeät olekaan. Silloin, kun kupeet ovat oikeasti kunnolla kipeät, ei omenalla lahjominenkaan saa naamaa kääntymään oikeinpäin, se saattaa tehdä asiasta vain hiukan siedettävämpää.

Onneksi se klinikka-aika on ihan kohta. Mutta sitä ennen Heli tulee vielä ajelulle ja kuvaamaan meitä kärryjen edessä. Toivotaan aurinkoa! Tänään se jo iltapäivällä hiukkasen pilkisteli.
















maanantai 24. helmikuuta 2014

Yksi todellinen ystävä lisää onneamme enemmän kuin tuhat vihollista epäonneamme


 

Talvilomaa pukkaa päälle, joten on aikaa päivitellä blogiakin vähän ahkerammin. Ja jännitetty klinikka-aikakin lähestyy päivä päivältä vääjämättä.

Tänään oli kuitenkin kovasti odotettu päivä, kun Taavia paljon viime kevääseen asti ratsastanut ja vuokrannut Sanni tuli meitä moikkaamaan pitkästä aikaa. Taavikaan ei juuri vierastanut Sannia.

Otettiin Taaviska talliin ja harjailtiin sitä aika pitkän aikaa. Se oli ihan mahtavalla tuulella, pitkästä aikaa se ei luiminut yhtään ja oli erittäin iloinen ja pirteä! Sitä ei voi käsittää, miten onnelliseksi tällainen tekee. Kun on taas katsellut hapanta naamaa ja miettinyt, että missä mentiin pieleen tällä kertaa, niin on mahtavaa nähdä välillä eläväinen ja iloinen Taavi. Se samainen Taavi, jonka seurasta olen saanut nauttia koko syksyn ja alkutalven. Myös Sanni huomasi Taavin muuttuneen olemuksen ja kunnon.

Laiteltiin Taavi valmiiksi ja viriteltiin se kärryjen eteen. Edes silojen laitto ei saanut sitä luimistamaan! Aivan kummallista.

Lenkki meni taas hyvin. Alkumatkasta Taavi mateli, mutta sitten loppulenkin se oli ihan todella reipas ja ravaili pitkiä pätkiä ihan mielellään ja hyvin. Yhdessä kohtaa mukaan lähtenyt tallikoira Marina tuli myös kärryyn istumaan, kun vastaan tullut koira oli sen mielestä liian pelottava. :D Hyvä näin, se istuikin pitkän aikaa mukana kärryssä.


Marinalla on naru kaulassa, kun ajateltiin ottaa se kiinni toisen koiran ohittamisen ajaksi, mutta se tosiaan kiipesi kokonaan kärryyn


Älyvapaa video meidän menosta:



Taaville oli taas tullut hiki, mutta kupeet hikosivat vasta jälkikäteen tallissa hiukan. Aristelua ei kuitenkaan juuri esiintynyt. Laitettiin Taaville loimi ja se sai juoda pienen Greenline-juoman, jossa oli vähän suolaa. Lähinä se taisi kyllä heitellä sen pitkin tallin lattiaa. Se ei oikein arvosta enää kaikenlaisia puuroja ja vellejä, kun sillä on vapaasti heinää.
Päästiin Taavi takaisin ulos ja samalla esittelin Taavin ja Väinön pihaton Sannille. :)

Saa nähdä onko Taavi huomenna yhtä hyvällä päällä. Nythän alla oli kaksi vapaata, joten jos huomenna vastassa on lohikäärme, niin epäilykseni liikutuksen pahetavasta vaikutuksesta saa lisää vettä myllyyn. Katsellaan ja jännitetään. Oli kuitenkin ihanaa nähdä iloinen ja hyväntuulinen Taavi pitkästä aikaa.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Palloleikkejä ja mahan kanssa ihmettelyä

Tänään meillä puuhailtiin tätä: 
 



 
Pallo on asunut muutosta asti auton takakontissa, josta päätin sen tänään kaivaa jos Taavin mieliala on yhtään asialle otollinen. Yksi päivä se nimittäin löysi hangesta vahtikoira Marinan leikeistä jääneen heppapallon (siis sen sellaisen kahvallisen) ja alkoi herkkujen toivossa vieritellä sitä. Minua nauratti, ei ne vanhat opit mihinkään katoa. :)

Eikä olleet kadonneet, ehkä ne olivat jopa vähän paremmat, kuin ennen. Taavi jaksoi kävellä pallon perään aika pitkäkin matkan, kun ennen se on hylännyt pallon hyvinkin nopeasti jos sen tönäisy on vaatinut enemmänkin fyysistä työtä.

Sateen takia kameran linssissä on vesipisaroita..







Pari videopätkääkin otin, laatu iei päätä huimaa, kun samaan aikaan pitää koettaa potkia palloa, pitää hevosen nenä pois kamerasta, liikkua mukana ja palkita.








Maha-asiat ovat olleet vähän sitä sun tätä. Perjantaina Taavi oli melko hyvä, mutta kevyen(!) lenkin jälkeen kupeet jälkihikoilivat ja olivat kosketusarat. Taavi näytti aika pahaa naamaa ja teki asian hyvinkin selväksi. Päätin antaa sille lauantaina vapaapäivän, koska kipeän hevosen liikuttaminen ei ole kivaa kenenkään osapuolen kannalta. Se oli myös lauantaina aamupäivällä aika kipeä kupeistaan. Se sai vielä Ranixalia ja lisäksi laitoin sille fleecen ja sadeloimen, koska ilma oli erittäin kolea. Illalla se tuli pitämään mulle pihattoon siivousseuraa ja siinä samalla kopeloin tietenkin kyljet, eikä taavi ollut asiasta erityisen pahoillaan... Kummallista. Voisiko myös paikka vaikuttaa? Taavi tuntuu olevan aina seinän vieressä kaikkein pahimmalla tuulella ja usein vapaana ollessaan vähemmän agressiivinen. Voi toki olla vain sattumaakin.

Taavi oli myös kuivunut loimien alla, hevonen oli kuiva ja fleece oli toiminut välissä juuri niinkuin pitikin; se oli siirtänyt kaiken kosteuden ulkoloimen sisäpintaan (joka oli märkä), mutta fleece oli kuiva. Ja nyt en edes laittanut fleeceä kerroksittain, koska Taavi oli vain sateen kastelemana.

Tänään odotin myös (jotta suurilta pettymyksiltä vältyttäisiin) äkäistä tai hapanta hevosta, mutta toisin kävi. Taavi oli ihan hyväntuulinen, pirteäkin ja sain harjata sitä joka puolelta ilman luimimista, peräti oikein sahalaitaisella hikiviilalla. Toki en jäänyt kupeita hankaamaan, mutta vetelin aina välillä niiden päältä salakavalasti ja se ei aiheuttanut juurikaan mitään reaktiota. Mahan alta harjatessa tuntui vain hyvältä.

Huomenna Sanni tulee pitkästä aikaa moikkaamaan Taavia ja mennään ajelulle, katsotaan sitten taas tilannetta uudelleen. Ranixal on nyt jätetty pois, koska siitä ei ole ollut mitään mainittavaa eikä selkeää hyötyä ehkä kuitenkaan.
Onneksi pian on se klinikka-aika. Melkein toivon, että sitä hiekkaa löytyisi ja oireilu selittyisi sillä, muuten ollaan kyllä melkoisessa umpikujassa ja selittämättömän tapauksen äärellä. Alan sitten epäillä suolistossa olevan jotakin pahemmin vialla.

Nämä kuvat otin klinikkaa varten, hiostuva kohta näkyy hyvin, sama kohta on myös se arka alue koskettaessa. Polvien märkyys johtuu penetrolista. 








kiskis




Taavilla oli yksi päivä taas lämpöä ja pehmeää paikkaa hakeva ystävä kyydissä. Tallin eläkeläiskissa Inkku on mukavuudenhaluinen kaveri, eikä arastele käyttää tilaisuutta hyödyksi. Aika kauan se roikkui mukana menossa, mutta onhan se kerran ollut kengityksen aikanakin Taavin selässä.

Taavi ei vaan aina taida muistaa kevyttä ja hiljaista matkustajaa (lukuunottamatta kehräyksen ääntä), sen verran se ainakin tälläkertaa säikähti selästä loikkaavaa sapelihammastiikeriä.