keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Melkein kuin kuutamoratsastus



.. Kuutamo vain uupui... :)

Menin tallille vasta töiden jälkeen kuuden maissa ja silloin oli jo ihan pilkkopimeää. Lunta satoi viime yönä taas vähän lisää, saa nähdä vieläköä se kerkeää sulaa pois. Taavilla on edelleen kesäkengät alla ja hokkikengät se saa aikaisintaan ensi viikolla (tänään soittelin kengittäjälle). Pellolla se tosin pysyy hyvin pystyssä, mutten ainakaan tänään raaskinut pellolla kun kävellä, koska se on niin epätasainen ja muhkuraiseksi jäätynyt.. Viimeksi kun olen siellä mennyt, niin maa oli vielä osittain sula ja siksi pehmeämpi.


Taavi oli taas vähän sählä, kun odotteli Greenline-puuroaan ja tallissa oli paljon ihmisiä. Se komensi ja luimisteli, vaikka vasta äsken oli saanut syödä heinät. Kyllä se siitä tokeentui, kun vähän ärähdin sille. Pian se puuronkin oli sen verran turvonnut, että sai syödä sen, niin loppuu se säätäminen.

Kyljistä edelleen tuntui olevan vähän arka, häntä viuhtoi välillä, kun harjailin. Mut sekin unohtui kun maha oli täynnä puuroa. Laitoin satulankin tänään, jos vaikka olisi kuinka pörheää pimeällä. Lisäksi virittelin kasan heijastimia ihan jo siltäkin varalta jos Taavi vaikka pääsisi irti.

Ajattelin ensin käydä katsomassa kaurapellon tilanteen ja talutin Taavin sen viereen. Se pysyi kyllä ihan hyvin pystyssä, eikä pahemmin liukastellut. Selkäännousussa se ei olisi oikein malttanut seisoa paikoillaan ja jouduin muistuttamaan asiasta pariinkin kertaan.
Käveltiin pellolla ja alkuun tuntui virtaa olevan, mutta se hyytyi nopeaan kun Taavi huomasi, ettei mentykään vaan pellon läpi tielle. Ihan reippaasti se silti käveli. 

Koetin ottaa vähän raviakin, mutta meno oli niin hankalaa Taaville, etten viitsinyt pitkään ravata. Se kompuroi ja askel oli milloin minkäkin pituinen, lisäksi se joutui jännittämään epätasaista pohjaa.
Käveltiin kerran pelto ympäri ja sitten tehtiin vähän aikaa ympyröillä taivuttelua, alkuun Taavi puski kovasti sisäpohjetta vasten oikealle ja vasemmalle ei meinannut rehellisesti taipua. Mutta nopeasti sitten homma alkoi sujumaan ja Taavikin rentoutui hyvin. Vaikka käynnissäkin sen tuntui olevan vaikea keskittyä, kun pohja ei ollut tasainen. En sitten viitsinyt mitään vaativampaa pyytää.



Korkea askel kummallakin ja Taavi kattoo, että ketä vieraita on tullut kylään (Heli)

Käytiin vielä toisellakin pellolla katsomassa, mutta ihan yhtä huonolta Taavin meno tuntui sielläkin ravissa, oli todella epäpuhtaan oloinen liikkuessaan. Enkä yhtään ihmetellyt, kun tulin alas selästä kokeilemaan millainen pohja on. Oli todella möykkyinen ja tietenkin umpijäässä myös kova. :(
En sitten pimeällä viitsinyt lähteä koko peltoa enää kiertämään, kun kävi niin tympimään taas. Tylsää jos taas joudutaan vaan kävelemään ja kävelemään ja kävelemään.

Lähdettiin sitten takaisin talliin ja annoin Taaville vähän heinää. Tarjosin myös melassivettä joka sekin teki hyvin kauppansa. Taavi alkoi sisällä hiota, taitaa olla tolle karvalle vieläkin vähän liian lämmin ja lisäksi tietysti tuollaisella pohjalla meneminen on aika raskasta, varsinkin kesäkengillä.
Tehtiin vielä perinteiset temput ja nyt kumarruskin onnistui loistavasti. Nälkäkuopat oli taas ihan hikiset liikutuksen jälkeen, mutta toisaalta myös kainalot ja lavat olivat. Kuitenkin sain hiukkasen hännän viuhtomista koskiessani nivusiin, mutta vain satunnaisesti. En tiedä ärsyttääkö sitä enemmän, että mie ylipäätään hipelöin sitä jatkuvasti.. :D

Keräilin loput tavarat vielä paikoilleen ja rapsuttelin vielä Taavia hetken aikaa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Peltohommia



Talvikeli yllätti meidät ihan tosissaan ja nyt ollaankin menty pellolla, kun on vielä alla nuo "kesärenkaat". Onneks pelto on ollu aika hyvä mennä nyt, ainaki tietyistä kohdista. :)

Tässäpä seuraavaksi vähän koostetta eiliseltä ja tältä päivältä. 

Eilen menin tallille aamulla. Sain taas hörinät tervehykseksi talliin tullessani. :) Ihan ensimmäiseksi annoin Taaville heinää ja sitten laittelin sapuskat valmiiksi ja laittelin Taavin kuntoon. Menin ilman satulaa. Jopa jo pikkupakkasella tuo lampaankarva houkuttelee kummasti, vaikka en helposti  kylmästä hetkahakkaan.

Pihapiiri ja tienylityskohta pellolle oli aika liukkaat, joten mentiin varovasti ihan hissukseen pihan poikki. Pellolla alkuun vain käveltiin ja etsittiin hyvää kohtaa ratsastaa. Haahuiltiin ees sun taas ja lopulta löydettiin ihan hyvä kohta mennä. Mentiin alkuun käynnissä ympyröitä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Sitten lisäsin raviympyröitä. Taavi oli alkuun varovainen ja vähän nihkeä. Lopulta se rentoutui ja alko kulkea eteen. Ontin muutamia väistöjäkin ja väistöissä se oli tosi tarkka ja mussutti kuolainta tyytyväisenä. :) Otin muutaman ison laukkaympyränkin ja laukka nousi hyvin. Tosin vasen laukka oli hukassa. Laukkojen jälkeen annoin Taaville pitkät ohjat ja käveltiin pitkät loppukäynnit. Tulin jo pellolla Taavin selästä alas, koska aattelin että sen olisi helpompi kävellä liukkaan pihan poikki ilman ratsastajaa. 

Tallissa otin Taavilta varusteet pois ja harjailin sitä samalla kun se söi aamulta jääneitä heiniä. Laitoin Taaville vielä ennen ulos viemistä villavuorisen sadeloimen kaulakappaleen kera, koska se oli vähän hikinen. Ennen loimenlaittoa tutkailin taas Taavin vointia ja painelin kylkiä, mutta se ei mitenkään protestoinut tähän.

Ulos Taavilla oli vähän kiire ja tarhassa se valtasikin itelleen Clasun vierestä paikan heiniä syömään.

Tänään menin iltapäivällä töistä päästyäni tallille. Laittelin Taaville sapuskat valmiiksi ja hain varusteet karsinan luo. Sitten lähdinkin hakemaan Taavia sisälle. Portille mennessäni hevosia ei nökyny missään. Aikani huudeltuani Taavi tulikin laitumen puolelta puoleenväliin kattelemaan, että kuka huutelee. Muukin lauma tuli perästä ja Reiska tulikin oikein vauhdilla pukkilaukan kera, siitäkös muukin lauma innostui ja kaikki tulikin sitten portille oikein vauhdilla. Patistin muun porukan sivummalle ja otin Taavin kiinni ja rapsuttelin sitä kiitokseksi. Portista ulos päästyämme annoin sille vilä palan porkkanaa. :) Taavilla oli kiire talliin. Taitaa olla hevosetkin vielä kesäajassa kun niin ajoissa sisään kiirehtivät. 

Tallissa harjailin Taavin ja laittelin kuntoon. Tänään laitoin vaihteeksi Taaville satulankin. 

Käveltiin Taavin kanssa pellolle ja nousin vasta sielä selkään. Käveltiin eilen löytämälleni paremmalle pohjalle ja alotettiin hommat taas pysäytyksillä ja peruutuksilla. Sitten lisäsin mukaan voltteja. Mentiin aina voltti oikealle sitten pysähdyn ja peruutus ja hetken käveltyämme suoraan tein vuorostaan voltin vasemmalle. Jatkettiin tällä tehtävällä koko pellon tien puoleinen sivu. Sitten hain hieman kentänmuotoista aluetta työskentelyyn. Tein aina "kulmaan" käyntivoltin ja voltin jälkeen otin pätkän ravia, pysäytyksen ja uuden pätkän ravia, sitten lisäsin vielä pysäytykseen peruutuksen. Tehtyämme tätä tehtävää molemppiin suuntiin samanverran, annoin Taavin venyttää pitkälle eteen pitkinohjin.

Hetken käveltyämme otin ohjat tuntumalle ja lisäsin väistöharjotuksia. Jatkoin edelleen suorakaiteenmuotoisella alueella. Tein päätyihin aina isot pääty-ympyrät ravissa ja suoralla uralla väistätin uralta pois muutaman askeleen, sen jälkeen ratsastin pari askelta suoraan eteen ja sitten väistettiin takaisin uralle ja tehtiin jälleen uusi pääty-ympyrä. Taavi oli tehtävänaikana tosi tarkka ja hyvä. Se oli suusta tosi herkkä ja meni ajoittain pitkiäkin pätkiä kuolaimella. Lisäksi se kuunteli hyvin pohjetta, eikä raippaa tarvinnut käyttää ollenkaan. :) 

Lopuksi otettiin vielä laukkaa. Ensin otin useamman noston oikealle ja kun laukka nousi hyvin ja oli pyörivää (suorastaan reipasta!), sitten otin vielä muutaman noston vasemmalle. Yhden kerran sain vasemman laukan, tai siltä se ainakin tuntui. :) Sitten laukkojen jälkeen käveltiin pitkin ohjin tallin luo, tulin alas selästä ja käveltiin molemmat tallille. 

Tallissa taavi sai syötäväksi heinää ja otin siltä varusteet pois. Vein varusteet paikalleen ja harjasin sen. Lopuksi vielä vähän taivuteltiin ja sitten lähdinkin kotiin.

- Sanni


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ainoo juttu mist en tingi, ainoo mist en jousta



Lauantaina Taavilla oli vapaapäivä, kun me oltiin synttärijuhlissa Kotkassa. Kävin Haminan Agrimarketista hakemassa sille säkin Greenlineä.
Illalla käytiin moikkaamassa ruunaa ja sain taas kovasti hörinää, kun ovelta nimellä huhuilin. :) Ensimmäinen Greenline-satsikin upposi oikein hyvin, kuppo nuoltiin putipuhtaaksi. Jatkossa siis Greenline korvaa pellavaisen, muita muutoksia ei nyt ole tullut. Pikkuhiljaa jää kivennäinen ja Progut pois ruokavaliosta, kun ne loppuvat. Täytyy kysellä edellisestä kodista, mitä kivennäistä Taavi on siellä syönyt, joskos se sopisi vatsalle paremmin.
Chia-siemenen syötön pudotin nyt siihen 0,6dl:n, kun sitä hiekkaa ei kerran enää tule, eikä sitä tainnut alunperinkään kovin runsaasti onneksi olla. Tai sitten se ei tule ulos, mutta eipä Taavi ole ähkyillyt tmv. oiretta ollut.


Kyljet oli arat tai oikeastaan vain vasen nivunen oli. Kotona asiaa netistä googlettelin ja mietiskelin, mutta ei siihen oikein mitään selvää löytynyt. 

Se ei ole oikein se kohta, mistä vatsahaavahevonen voisi reagoida, se on keskemmällä. Tämä on ihan siinä nivusessa, nälkäkuopan alapuolella aika pieni alue. Suolia siinä lähinnä on, kun koetin hevosen anatomiaan perehtyä.
Taavilla on hyvä ruokahalu, se ei ole koskaan löysällä (pikemminkin päinvastoin), sen karva on hyvässä kunnossa, eikä se aristele satulavyön kiristystä yhtään eikä sen alueen painelemista, se ei irvistele, haukottele tmv. Oli puhetta, että jos tila ei tuosta pahene eikä kuitenkaan helpotakaan, niin samaan aikaan seuraavan hammashuollon kanssa saa sitten lekuri katsella ja kertoa mielipiteensä. Ei tuolla selvästi mitään hengenhätää kuitenkaan ole ja ruokakin maistuu loistavasti.





Tänään Heli lähti taas vaihteeksi kuvaamaan meitä, oltiin tosin liikenteellä ennen auringon paistetta, mutta hyviä kuvia siellä silti tuli.
Hain Taavin ulkoa ja se ei olisi millään halunnut tulla. Luulen sen johtuvan siitä, että tarhan pohja on kesäkengille kovin liukas. Se oli tarhassakin linnoittautunut laitumen puolelle siihen kohtaan, jossa kasvaa pidempää heinää. Onneksi tarhan reunoissa on sulaa, pitävää maata joten päästiin hyvin talliin.

Edelleen vasemman nivusen kohdilta oli kipeä, en edes kerennyt koskemaan siihen, kun häntä jo viuhtoi ja korvat meni luimuun.. :( Muuten Taavi oli hyväntuulinen ja päivä muuttui paremmaksi kun sai syödä Greenline-puuron (tosin se oli vielä osittain turpoomatta, mut ei näyttänyt haittaavan). Laitoin lampaankarvan vain selkään ja otin toisistakin suitsista turparemmin pois.

Lähdettiin pellolle ja pyysin Taavia kävelemään pihan läpi todella varovasti ja se kuunteli hyvin. Se melkein hiipi pihan poikki eikä onneksi kamalan pahasti liukastellutkaan. Pellolla pohja piti hyvin. 

Alkuun otettiin poseraauskuvia ja sitten siirryttiin keskemmälle, mistä löysin hyvän kohdan ratsastaa. Paras kohta, kun on yhden talon edustalla ja se ei oikein sovi kuvaustaustaksi. Mitään kovin vaativaa tuolla pohjalla ei pysty tekemään, mutta askellajit kuitenkin pääsi menemään läpi ja tekemään niitä paljon kaipaamiani ympyröitä!








Menin alkuun käynnissä hetken aikaa ja Taavi hakeutui heti hyvin kuolaimelle. Sitten siirryin raviin ja koska pohja oli vähän haastava, niin annoin sen jolkotella aika pitkällä ohjalla ja tunnustella. Se oli vähän tahmea ja varovaisen tuntuinen ja vähän välillä hoputtelin sitä. Lisäksi se puski kyljistä pohjetta vastaan, mutta nopeasti sille alkoi muistumaan mieleen, että pohjetta pitää väistää ja kyljen taipua.  
Otettiin vähän laukkaakin oikealle, mutta se ei meinannut millään pysyä yllä, hyytyi vaan ihan olemattomiin ja samalla Taavi puski kovasti sisäänpäin.
Sitten koetin nostaa vasempaan laukan siinä kuitenkaan onnistumatta, se kuitenkin sai Taavin vähän eloa ja se alkoi polkea paremmin ja hakea pyöreämmäksi myös ravissa. Hetken aikaa sitten ravailtiin ja pyysin uudelleen laukkaa oikealle. Nyt laukka pyöri tosi hyvin ja pyöreänä, ihan mahtavan tuntuista, kun Taavi itse polki pyytämättä laukkaa eteen! :)
 



Onnistuin myös huijaamaan siltä sen vasemmankin laukan ja se pysyi ylläkin ihan hyvin, katkaisin sitten ennenkuin Taavi itse katkaisee. Näköjään sitä on turha pyytää ennenkun saa hevosen hereille ja takapään työntämään edes vähän. Toisaalta se juuri heräsi ekoista nostoyrityksistä vasemmalle.. ;) 
Kovasti sai hieno ratsu kiitoksia ja sitten lopeteltiinkin jo. Koetettiin vielä ottaa kumarruskuvaa, mutta ei Taavi suostunut ulkona kumartamaan kunnolla, joten jätettiin sitten se asia toistaiseksi.



Vasenta laukkaa!

Ja kiitos siitä!







Tallissa annoin Taaville vähän heinää ja lämmintä melassivettä jota se joikin kokonaisen ämpärillisen. Heinää se ei tosin malttanut syödä, kun sillä oli kova kiire ulos kavereiden kanssa. Aivan hirmuinen kiire! Kyljet ei olleet yhtään kipeät ja sain piikkisualla vedellä niitä ihan hyvin, muutenkin ilme oli parempi ja pirteämpi. Ehkä kyse onkin vaan jonkin sortin ummetuksesta ja kaasun muodostuksesta, sillä nyt kun rankemmin mentiin, niin ilmaa alkoi myös tulla ulos. Tiedä sitten.. Silloin kun kisoihin harjoiteltiin, niin Taavi oli minusta parempivointinen ja sen jälkeenhän sillä on lähinnä kävelty eikä tehty mitään rankempaa.

Laitoin sille sitten villavuorisen sadeloimen ja kaulakappaleen, kun sille oli tullut liikutuksessa hiki. Sinne se lähti ravaillen kavereiden luokse, varmaan jatkamaan kesken jäänyttä painiottelua Clasun kanssa. :)





Helille taas kiitos tosi ihanista kuvista, joita oli yli 200kpl.. :) Oli vaikeuksia valita vain murto-osa näytille.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi, kesäkengät ja vieraitakin

Tänään täälläkin saatiin maahan ensilumi! Taavilla vaan on alla kesäpopot, vaikka aikeena alunperin olikin tälle viikolle soittaa se kengittäjä. Unohdin koko jutun ja sitten oli tallin kanssa puhetta, että soitellaan sitten samaan aikaan laittamaan Clasukin.

Taavilla kävi tänään vieraita tai eivät kai nuo enää kovin vieraita Taaville ole, nimittäin K:n porukat. Taavikin jo tietää, että se tarkoittaa karkkipäivää.. Taavi lähtikin minua vastaan, kun huhuilin sitä portilta ja tuli mielellään mukaan. Varovasti tultiin sisälle, mutta tarhamatka sujui hyvin, kun polku on jäätynyt mudan ansiosta epätasaiseksi.
Tallissa K:n äiti harjaili Taavin hyvin ja mie sillä aikaa tein sille pöperön valmiiksi aamuksi. Annoin myös Chia-siemenet ja päälle melassivettä puoli ämpäriä. Näytettiin myös Taavin oppimia temppuja, vaikka kumarrus ei alkuun meinannut millään onnistua. Lopulta kuitenkin saatiin jalat tarpeeksi levälleen, että mahtuu pää välistä ja hienosti se sitten sujui.


Odotetut vieraat
Taavin pellava on loppumassa ja tarkoitus olisi nyt siirtyä tuohon Chia-siemeneen. Ongelmaksi vaan tulee sen pieni syöttömäärä, vain 0,5dl päivässä. Nythän Taavi on saanut kaksi kertaa päivässä puuron (pellavaa, progutia ja kalkkia), aamulla ja ennen ratsastusta. Mietin sitten millä korvaisin pellavaliman, koska haluaisin sen kuitenkin saavan aamulla puuronsa (hevoset saavat aamulla sisälle väkirehut ja vasta ulos heinät, joten Taavi joutuisi sitten olemaan tyhjin vatsoin ulos asti).
Ajattelin kokeilla Greenlineä korvaavana, sehän on käytännössä hyvää heinää ja sen pitäisi lisäksi olla vatsalle hyväksi, siihen saisi kätevästi sitten sekoitettua Chia-siemenet. Iltaisin Taavi on saanut pelkästään vajaan desin Hippolytin Gemuse Krauter-kivennäistä ja muutaman palan leipää tai porkkanaa. Nyt kivennäinenkin on loppumassa ja ajattelin testata aiheuttaako se vatsavaivoja ja jättää sen hetkeksi pois. Saa sitten illalla syödä vaikka Progutia jota on vielä vajaa säkki jäljellä ja joka on aloitettu vatsaongelmien jälkeen (ei siis ole syy).



Nivuset (tai siis nälkäkuopasta alaspäin) oli taas kipeät, Taavi tarjosi ihan kaviota mulle molemmin puolin! :( Päätettiin kuitenkin K:n kanssa, että lähdetään pellolle kävelemään, josko se oloa taas helpottaisi ja siellä ehkä pysyisi pystyssäkin.
Laitettiin lännensatula ja -suitset sekä suojat. Talutin Taavin isomman pellon reunaan ja se jonkin verran alamäkeen liukasteli. Pelto kuitenkin tuntui pohjaltaan pitävältä, joten eikun K kyytiin vaan. Jalustimet oli mun silmään lyhyet, mutta en saanut niitä pidentää, joten olkoot sitten.. :)








Taavi liikkui ihan hyvin ratsastaessa ja aika nopeasti teki jo ekan kakankin ja olo piristyi. Yhteensä se kakkasi kolme kertaa(!!) ratsastuksen aikana, otin kahdesta kasasta näytteet kotiin.
Talvi vaan pääsi yllättämään, enkä tajunnut että tilsathan sille kerääntyy, kun vasta toisella puolella peltoa.. No en raaskinut kävelyttää sitä niiden kamalien korkojen kanssa, joten puhrasin sitten tallilta hakemaan vasaran ja kaviokoukun. Pojat pärjäsi keskenään tosi kivasti, vaikka Taavi olisikin halunnut lähteä perään. Ja kun pääsin takaisin, oli tilsat jo tippuneet.. Ei se hukkareissu ollut, kun pari kertaa vielä sain kuitenkin napauttaa tilsat pois ratsastuksen aikana.

Yhden kerran Taavi pelästyi metsän laidassa ja teki U-käännöksen, mutta K pysyi urheasti kyydissä. On kuulemma tukeva ja hyvä istua tää oma lännenpenkki, eikä Taavikaan moittinut.
Kierrettiin koko pelto kerran ympäri ja lisäksi Taavi ja K ottivat yhden ravipätkänkin (vähän varovasti Taavi ravasi, varmaan osittain pohjan ja osikseen ratsastajan takia) ja tekivät ympyröitä.


Ravi sujuu hienosti! (kuva kaapattu videolta)

Tallissa Taavi saikin jäädä jo syömään karsinaan, kun muutkin olivat kohta tulossa sisään. Nyt kyljetkin oli pehmeät, eikä tullut edes luimukorvaa kun kokeilin. Ilmeisesti se ei ollut tarhassa yllättävän lumen takia paljon liikkunut ja ehkä siksi maha ei ole toiminut tarpeeksi hyvin. Nivusetkaan ei hionneet yhtään enää liikutuksen jälkeen.
Hiekkaakaan ei näytteistä enää löytynyt, eli jos maha edelleen kovasti kipuilee ensi viikon jälkeen niin täytyy miettiä mitä sitten.
 


Tässä vielä kuvia tältä päivältä:






 


Tiukka käännös!


Rapsutuksia ratsulle

torstai 25. lokakuuta 2012

Pakkasaamu

Aamulla oli pakkasta kolmisen astetta kun lähdin äidin kanssa tallille. Ilma oli kirkas ja kaunis. Maa ja osittain puutkin oli kuurassa. Tästä mie tykkään.

Tallille mennessä hoidin perinteiset hommat, annoin Taaville heiniä ja laitoin pellavat turpoamaan. Sitten harjailin ja laittelin Taavin kuntoon ja lähdettiin maastoilemaan. Suunnitelmana oli rauhallinen maastolenkki kera valokuvaamisen. Kuvaajana toimi siis äitini.

Taavi oli hyväntuulinen ja reipas. Kuvissa se ei olisi oiekin malttanu poseerata, mutta muutama kauniskin kuva saatiin. :)

Tässä otoksia lenkin varrelta.


 

Lenkillä oltiin kaiken kaikkiaan noin tunti. Oli mukavaa kun äitikin vihdoin pääsi Taavia katsomaan. Äiti tykkäsi Taavista oikein paljon, kehui sitä komeaksi ja sanoi, että se on luonnossa paljon komeampi kuin kuvissa. :D

Tallissa harjailin Taavin ja annoin sille sapuskat. Näytettiin Taavin kanssa muutama temppukin äitille ja temput onnistui oikein hyvin. Jotenkin Taavi ei jännittänyt äitiä yhtään niin paljon kuin vieraita ihmisiä yleensä. Ollaankohan me äitin kaa jotenkin samanolosia?

Ennen tallilta lähtöä vein Taavin loimen kera ulos. Nälkäkuopat ei ollu nyt yhtään nihkeät ja jätkä oli oikein hyväntuulinen.

- Sanni



 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tuulessa ja tuiverruksessa...


Näin hyvillä mielin Taavi oli minnuu aamusella tallissa vastassa, tuohon päälle sain koko tallin täydeltä hörinää. Tais porukka erehtyä ihmisestä ja hörisivät ulos pääsyn ja heinien toivossa. :)

Annoin Taaville heiniä syötäväksi. Pellavan se olikin juuri saanut. Laittelin uudet pellavat turpoamaan ja hain varusteet karsinan luo. Harjailin Taavin puhtaaksi. Seurailin sen mielialaa ja painelin kupeita sekä nälkäkuoppia. Aavistuksen se luimisti, mutta ei kummempaa. Siitäkää en ole varma luimistiko se siksi, että tuntui ikävältä vai siksi kun sillä oli ne heinät.

Menin tänäänikin ilman satulaa, eipähän ainakaan satulavyö ahista jätkää. Otin lampaankarvan takapuolta lämmittämään, koska ulkona oli aikamoisen viileä ja kovatuuli. 

Pihalla selkään nousukin onnistui heti ensimmäisellä kerralla. Viimeksi kun oli vähän ongelmia. :D 

Kierrettiin osittain sama lenkki kuin maanantaina, mutta mentiin lisäksi myös teitä pitkin. Pari pientä ravipätkää otettiin, mutta muuten vain käveltiin ja otettiin rennosti. Jotta ihan pelkäksi humputteluksi ei homma menny, otin pysähdysharjotuksia pelkkää istuntaa käyttäen. Alkuun Taavi vain hidasti vauhtia, mutta lopulta keksi että on pysähdyttävä kokonaan. :) Käppäiltiin kaiken kaikkiaan vajaa tunti ja sitten mentiin takaisin talliin.

Tallissa venytin kotiin lähtöä ihan sen tähden, että pystyin seurailemaan Taavia. Annoin pellavat sille mahdollisimman nestemäisenä kera chia-siementen. Sapuskan syötyään se alkoi kaivella ja kärkkyä herkkuja.


Olihan miulla kassissa mukana äitin mukaan laittamia leipiä ja venyteltiin vähän niiden avulla. Yritin kuvailla vähän, mutta ei se oikein yksin onnistu :D


Venyttelyn jälkeen kävin Taavin nälkäkuopat läpi. Ne oli hieman niskeät, mutta ei ne tuntunu Taavin mieltä haittaavan. Se vaikutti oikein hyväntuuliselta. :) Laitoin Taaville loimen, koska ulkona oli aina vain kova tuuli ja vettäkin se oli luvannut iltapäiväksi. Sitten vein sen ulos. Sinne se meni kavereitten luo syömään heiniä tyytyväisenä.

Vois menä jo ulos.
 Huomenna menen taas aamulla tallille. Mukaan lähtee miun äiti, sen on pitäny tulla kahtomaan Taavia siitä lähtien kun se Ellulle tuli, mutta ei ole aiemmin ehtiny. :) 

- Sanni
 



tiistai 23. lokakuuta 2012

Suojien sovittelu ja iloisempi hevoinen

Kävimme eilen vielä illalla K:n kanssa tallilla ja Taavi oli ihan oikea lohikäärme, korvat päätä viistäen.. Taisi olla maha aikamoisen kipeä, se oli ihan hyperaktiivinen ja kärttyinen kokoajan. Otin samalla tuoreesta kakkaläjästä mukaan näytteen. Hiekkaa näytteestä kyllä löytyi, mutta hyvin vähän.. Joko se siis ei meinaa tulla ulos tai sitten sitä on ollutkin vain hyvin vähän. Seuraillaan..

Tänään menin puolenpäivän aikaan tallille ja hain Taavin ulkoa. Se tuntui taas olevan oma itsensä ja korvat hörössä tuli reippasti talliin. Pesin jalat ja sovitin heti kuiviin halkoihin uusia suojia, jotka ostin sille käytettynä. Vanhat on vähän liian pitkät polvitaipeesta ja ajattelin josko nämä Eskadronit olisi paremmat. Taavi on semmoisista jämäpaloista koottu, että sille on vaikea löytää sopivia varusteita.
Nämä suojat oli paremmat, tosin polven sivusta vähän kireät, mutta eiköhän nuo käytössä pehmene jos niitä vähän venyttelee samalla. Taipeessa oli kuitenkin nyt paremmin tilaa ja muuten suojat tuntui istuvan jalkaan tosi hyvin ja napakasti.


Uudet suojat!

Takaa on hyvä, mutta sivuista saisi olla vähän matalampi tai ainakin löysempi

Taavi sai ensin syödä 1,5dl Chia-siemeniä kuivana ja hetken päästä siitä annoin sille pellavavellin, että saa samalla vähän nestettäkin. Laittelin siinä samalla kuntoon, ihan vaan turparemmittömät suitset päähän ja lampaankarvan lykkäsin selkään + heijastinloimi.

Käytiin taas "vasemmalle ja oikealle"-lenkillä (kuulostaa hyvälle.. :D), kun Taavi lähtee sinnepäin aina reippaammin. Se liikkuikin aika hyvin, välillä aina vähän muistutin että kävelisi vähän reippaammin ja se otti pyynnöt vastaan hyvin mukisematta. Pysähdyttiin syömäänkin pari kertaa ja yhdellä peltotiellä mentiin vähän raviakin. 

Yksi kauhunhetki koettiin (tai minä koin), kun Taavi pysähtyi melkein tien keskelle kakalle ja sehän ei kovin helposti suostu siitä liikkumaan. Kuuntelin, että nyt tulee auto tai traktori tosi lujaa ja melkein meidän edessä on mutka, koetin sitten hoputtaa Taavia kiireesti sivuun ja lopulta jouduin karjasemaan (tai ulvahtamaan) että "TAAVI LIIKU!!", "vai pitäs siirtyä, olisit heti sanonu" ajatteli Taavi ja siirtyi heti syrjemmälle. :D Autokin oli sitten tallinomistajien, jotka tottakai hiljentävät kohdalla kuitenkin, mutta mistäpä sitä olisi voinut tietää.

Tallilla riisuin varusteet ja koetin tarjota herralle melassivettä, mutta se ei taaskaan tehnyt oikein kauppaansa muutamaa kulausta enempää. Annoin Taaville vähän heinää karsinaan siksi aikaa kun laittelin varusteet paikoilleen ja pesin kuraantuneet suojat. Taavi ei oikein malttanyt syödä, vaan sen piti kuikistella oven raosta että milloin taas tehtäis temppuja. Se oli siis tänään kaikinpuolin enemmän oma itsensä, mikä oli ihanaa. :)

Temppujen jälkeen vein sen vielä ulos, kun on niin hyvä päiväkin. Clasu vaan oli sisällä kuivattelemassa, joten Taavi jäi vähän kytistelemään sitä portin läheisyyteen.




Eiks tuu heinää??

Taidan ottaa sitte nokoset...

Taavi ja kaverit ja mutainen tarha (tosin onneksi ei juurikaan upota)..

Illalla käytiinv ielä K:n kanssa moikkaamassa ja tarkastamassa tilanne. Tänään meitä oli vastassa huomattavasti levollisempi ja iloisempi hevonen kun eilen, sain oikein hörähdyksiä, kun kutsuin Taavia nimeltä. :)
K:kin sai rauhassa rapsutella, kun eilen ei kelvanneet nekään ollenkaan. Tekivät vielä venytykset kyljille. Vasemman nivusen luota löysin ilmeisesti jonkun kipeän kohdan, kun Taavi oikein viuhtas jalalla, mutta muuten ei olleet kupeet kipeät eikä hikisetkään. Annoin vielä pienen määrän niitä siemeniä ja heitin vähän heinää. Kakkanäytettä en saanut, kun Taavi talloi sen ainoan karsinassa olleen kasan.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Kerrankin poutaa ja aurinkoa :)


Tänään miun tallille meno viivästyi, kiitos ylitöiden. No onneks ehdin tallille vielä valosan aikaan nauttimaan AURINGOSTA. :)

Tallille mennessäni Clasu olikin jo sisällä liikutuksen jäljiltä. Laittelin Taavin sapuskat turpoamaan ja hain varusteet karsinan luo valmiiksi. Sitten kaivoin kameran kassista ja menin hakemaan Taavia. 

Sielä se Taavi odotti portilla. Tullessani portille se luimi kovasti muille hevosille ja oli todella innoissaan lähdössä sisälle. Taitaa tuo Clasu olaa tosissaan kiva kaveri nykyään. :D Otin Taavin kiinni ja lähdettiin sisälle. Taavi käveli todella kiireellä, melkein ravasi. Talliin tullessa se nuuhkaisin Clasua kalteriden läpi tervehdykseksi ja seuraavaksi yritti jyrätä miut karsinansa ovella. Pysäytin sen, peruutin sitä pari askelta ja johan tuli kunnioitusta.;) Syy moiseen jyräilyyn oli varmastikin karsinassa valmiina olevat heinät. Annoin sen mennä heinien luo vasta luvan saatuaan, jotta moinen jyräily ei tulisi tavaksi. 

Taavin mutustellessa heiniä harjailin sitä puhtaaksi. Se oli yllättävän siisti. Tosin jalat oli melko saviset. Harjailun aikana loputkin hepat pääsivät sisään. Kyselin oliko Taavi syönyt kaikki heinänsäs yön aikana ja oliko käytöksessä ollut mitään poikkeavaa. Taavi oli tallin omistajan mukaan omaitsensä ja sitä samaa se oli miustakin. Ruoka maistui ja lantakin oli normaalin näköistä.

Tänään menin Taavilla ilman satulaa, joten heitin sille vain huovan selkään ja laitoin turparemmittömät suitset ja lähdettiin ulos. 

Pihalla selkäännousu oli yllättävän hankalaa. Taavi ei olis millään viittiny seisoa aitan kuistin luona paikoillaan, vaan aina kun olin kiipeämässä selkään se kääntyi. Lopulta vähän ärähin sille ja johan pääsin selkäänkin.

Lähdettiin ihan aluksi kentän suuntaan ja sieläkös se ensimmäinen peikko odottikin keskellä tietä, kaivinkone. Taavi yritti vain pakittaa ja minä taas patistin eteen, koska en halunnu antaa sille periksikään. Pysäytin Taavin ja sitten pyysin eteen, Taavi peruutti taas. Kolmannella kerralla se suostui menemään koneen ohi ja kehuin sitä. Jatkettiin matkaa pellonviertä pitkin tielle. Pellolla otettiin pätkä raviakin, kun löytyi yllättävän kuiva kohta. Sitten kierrettiin vielä toinen pelto. Kierroksen aikana otin muutamia pysäytyksiä ja peruutuksia. Pellon kauimmasisessa päädyssä lähti lintu puskasta lentoon ja sekös Taavista oli jännää. Se hypähti vasemmalle ja olin lähellä pudota, mutta onneksi sain tasapainon pysymään. Matka mutaan ei kauheasti olisi mieltä lämmittäny, koska kelikin oli viileä. Varjopaikat oli jopa kevyessä kuurassa. 

Taavi käveli tosi reippaasti ja vaikutti hyväntuuliselta, joten käveltiin vielä samaa reittiä takaisin tallille. Matkalla käytiin vielä kurkkaamassa kentän kuntoa, mutta märkä mikä märkä. Kotiinpäin mennessä kaivinkone ei pelottanu Taavia enää ollenkaan ja kiitin sitä kun se meni niin nätisti siitä ohi.

Tallissa harjasin Taavin, putsasin suojat ja vein varusteet paikalleen. Sitten vielä venyteltiin ja herkuteltiin leipäpaloilla. Olisin ottanut siitä vielä pari kuvaakin, mutta akku loppui kesken kaiken.



-Sanni

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mahavaivoja ja nahat rullalla

Menin päivällä tallille ja hain taavin ulkoa. Se ei olisi taas millään halunnut tulla, kun heil oli Clasun kanssa siellä puuhat kesken. Mut kun aikamme toisiamme tuijoteltiin, niin Taavi päätti sitten kävellä kuitekin luokse. Hah!
Hauska nähä, että Taavi on viimein ystävystynyt Clasun kanssa, jota se alussa pelkäsi ihan kuollakseen, aika usein olen yllättänyt pojat puuhamassa kahdestaan milloin mitäkin. :)

Meillä oli pitkä tuijotuskilpailu, jonka lopulta voitin
Heti, kun Taavi tuli luokse huomasin, että sillä on nenästä nahat kurtussa. En tiedä mihin on sen tölväissyt, mutta puhdistin haavan samalla, kun pesin jalat. Taavi irvisteli puhdistusoperaation ajan, kun Cothivet on niin voimakkaan tuoksuinen aine. :D
Se sai taas annoksen Chia-siemeniä pellavavellin joukossa ja ne tekivät hyvin kauppansa. Näytti olevan kupeet vähän nihkeät, eli ilmeisesti maha on kipeä. Ehkä se on vaan hyvä, josko siellä siis hiekkaa olisi ja se liikkuisikin.. Taavi söi heinää sillä aikaa, kun laittelin sen kuntoon ja se olikin vähän tavallista kärttyisempi esim. satuloitaessa. Otin turparemmin nyt toistaiseksi pois, ettei se osu vahingossa tuohon haavaan, eipä se maastossa sitä turpista muutenkaan tarvitsisi, josko muutenkaan.



Miehekkää naarmut!

Kun oltiin lähdössä, niin hain vielä pesupaikan luota vähän porkkanaa taskuun ja Taavi sitten samalla kerkesi nuolla melassiämpärin kannessa olevaa siirappia. Oli vissiin hyvää.. Vähän nauratti pihalla, kun se lipoi huuliaan niin antaumuksella, muutama kuvakin onnistui:


Pusuhuulet oikein..

Namnam..

Vähänks hyvää!!

Käytiin aika pitkä lenkki, siellä pehmepohjaisella hiekkatiellä asti. Taavi oli koko lenkin vähän nyhjääntyneen oloinen ja koetti muutaman kerran kääntyä kotiinkin. Se kulki tosi paljon nenä melkein maassa päätä roikottaen, en tiedä haisteliko se vai johtuiko se sitten mahasta, annoin kuitenkin mennä naama viistäen jos kerran siltä tuntuu.. :)
Tuntui selvästi maha vaivaavan ja kovasti odottelin, että se kakkaisi ja siksikin lenkki venyi. Käveltiin pitkin ohjin muuten, mutta pehmeällä tiellä otin ihan lyhyet reippaat ravit molempiin suuntiin, josko se auttaisi vähän. Ihan mielellään Taavi kuitenkin ravasi, mutten viittinyt hirveästi höykyttää.
Kotiinpäintullessa se kakka sitten viimein tuli, ähkinä oli kova ja vähän vettä tuli alkuun, eli ilmeisesti suolen seinämä on vähän ärtynyt tällä hetkellä (jossain oli, että hiekka voi liikkuessaan ärsyttää suolen seinää ja aiheuttaa esim. veden tuloa ennen ulostusta). Mut muuten ei ollut kyllä kuralla tai mitään ja olokin tuntui sitten helpottavan. Syötiin vielä pari kertaa vähän lenkin varrella, mutta ratsastajalle alkoi tulla niin kylmä, ettei pitkiksi ajoiksi pysähdelty.

Tallilla otin varusteet pois ja sanoin tallihenkilökunnallekin Taavin hiekkakuurista, että jos on vähän outo tai kiukkuinen. Ruoka on kuulemma kuitenkin maistunut normaaliin tapaan ja se on hyvä! Tehtiin vielä venytykset ja kavionkin pyysin kerran, kumarrusta Taavi ei tänään halunnut tehdä, joten jätettiin välistä.
Annoin vielä lähtiessä kuppiin yhden leivän ja vähän Chiaa, hyvin se näytti kelpaavan ihan sellaisenaankin. Eli voisi alkaa antamaan ne kuivana, jolloin hiekanpoistoteho luultavasti paranisi..


Vähän tietoa niistä Chia-siemenistä:

"Chia-siemeniä voisi kuvata “paremmaksi pellavansiemeneksi” sen samankaltaisten geeliintyvien ja suolistoa hellivien ominaisuuksien, mutta pellavaa korkeampien ravintoarvojen vuoksi. Sinun ei myöskään tarvitse murskata chia-siemeniä kuten pellavansiemeniä, jotta ne imeytyisivät hyvin kehoosi. Chia imee itseensä 9 kertaisen määrän nestettä ja geeliintyy nopeasti (jopa viidessä minuutissa).
Chia hidastaa hiilihydraattien (sokereiden) imeytymistä ja saa meidät siksi tuntetemaan olomme kylläiseksi."

"Kuinka käyttää hevoselle:

Voit antaa siemenet hevoselle joko kuivana tai vedessä turvotettuna. Jos annat siemenet kuivana, ne imevät itseensä nestettä ruuansulatuskanavassa. Siellä ne muuttuvat geelimäiseksi massaksi, josta imeytyy arvokkaat ravintoaineet elimistöön ja joka poistaa tehokkaasti myös hiekkaa. Chia siemeniä voi turvallisesti syöttää hevoselle päivittäin.
0,6 dl hevosille jotka ovat laitumella tai ylläpitoannoksena. Tällä annoksella 1 kg:n pussin kesto 1 hevoselle n. 22 päivää.
1,2 dl hevosille sisäruokintakaudella, nuorille kasvaville hevosille, toipilaille tai kilpaileville. Tätä annosta käytetään myös hiekanpoistoon 2 vkon ajan. 1 kg:n pussin kesto 1 hevoselle n. 11 päivää."
Kopioitu Vainikan Aitan kotisivuilta

lauantai 20. lokakuuta 2012

Temppupäivä!

Tänään taas vieteltiin ratsastusvapaata, mutta puuhattiin muunlaista aktiviteettia.



Meniskö vai eikö menis, kas siinä vasta pulma..

Menin iltapäivästä tallille ja Taavi lähti tulemaan minua vastaan, mutta kun kaivoin kameran esiin, niin se rupesi epäilemään eikä sitten enää tullutkaan. Jouduin sitten lopuksi hakemaan sen. :D
Tallissa käytiin ensin jalkapesulla ja sitten annoin Taaville ekan annoksen Chia-siemeniä. Tein sille normaalin pellavavellin ja sekoitin siemenet siihen juuri ennen kun lykkäsin sen eteen, etteivät kerenneet turvota. Hyvin teki kauppansa ja kuppi nuoltiin puhtaaksi!
Annoin päälle vähän heinää ja sillä aikaa harjailin suurimmat kurat pois, kerrankin oli mahdollisuus harjata hevonen kunnolla puhtaaksi, kun ei ole satanut.


Tämän narun takana pitää seistä... (Ryntäiden osumisesta ei pidetä Taavin mielestä, ainakaan kun odottaa pellavakippoa)

Reiskan omistaja sattui samaan aikaan tallille ja pyysinkin, jos hän voisi ottaa meistä videon, kun Taavi antaa kaviota. Olisi tarkoitus pikkuhiljaa nostaa vaatimustasoa, että se jossain vaiheessa oppisi antamaan sen kavion ihan käteen asti. Tänään yhden kerran se jo vahdikkaammin heilautti jalan, mutta en kerennyt saamaan kiinni, damn.. Näin hyvin Taavi jo osaa: 



Sitten vielä jatkettiin harjausta ja selvitin jouhetkin, jotka olivatkin ihan mudan peitossa. Sen jälkeen soviteltiin vähän "uusia" (käytettyjä) loimia, jotka tulivat postissa eilen. Ostin Taaville vohveliloimen kuivatukseen ja kuljetukseen ja sitten puuvillaisen verkkoloimen, kun Elmon vanha on vähän lyhyt ja hassun mallinen, tämä oli selvästi jo parempi. Molemmat loimet sopivat oikein hyvin Taaville, vohveliloimessa tosin tuli nuo lapalaskokset tarpeeseen, kun herra on niin leveä edestä..

Ihmeellinen loimi Taavin mielestä, täynnä reikiä..
Vohveliloimen kanssa sitten näin ylväästi

Loimien sovittelun jälkeen lähdettiin sitten pihalle tekemään vähän maastakäsin harjoitteluja. Ensin tarkistelin kuinka sitä ollaan hereillä pysähtelemällä välillä, alkuun ei meinannu millään onnistua, mutta lopuksi Taavikin tajusi seurata mitä puuhaan.
Sitten peruututin sitä kävelemällä kohti ja tämä sujuu tosi hyvin jo. Sen jälkeen väistätin takapäätä kävelemällä kohti sitä ja sekin sujui hyvin. Etupää sen sijaan ei meinannut millään siirtyä, vaan Taavi korjasi aina taaksepäin, lopulta se hoksasi mitä hain ja sekin alkoi sujua. Vähän vielä harjoiteltiin kavio-temppua ja herkuista luopumista (joka on hyvin muistissa), lisäksi namin sai vaan jos sen osasi ottaa kauniisti huulilla.

Tehtiin tallissa vielä venytykset ja kumarrukset, sitten annoin Taaville vähän lisää heinää karsinaan ja se sai jäädäkin jo sisälle pitämään Reiskalle seuraa. Rapsuttelin sitä vielä hetken aikaa ja sitten kirjoitin Chia-siementen päälle anto-ohjeen Sannia varten, lakaisin käytävän ja keräsin tavarat vielä pois ennen kotiinlähtöä. Josko sitä huomenna sitten taas ratsaille kiipeäisi!